Pokhara

Kaupungin halinasta oli niin kiire paasta pois, ettemme ymmartaneet etta ostimme bussiliput Kathmandusta Pokharaan paivalle, jolloin oli lakko. Liikenne oli rauhallinen (ainoastaan turistibussit, ambulanssit ja sotilaat), mutta emme silti suosittele matkustamista lakkopaivana. Mellakkavarusteiset poliisit tiensivussa lisasivat myos hieman jannitysta. Jalkeenpain luimme lehdesta etta mielenosoittajat olivat myos mukiloineet joitain bussilla kulkeneita, mutta luultavasti kyse oli paikallisbusseista. Taalla on talla hetkella jatkuva lakon uhka, silla kaynnissa ovat jonkinlaiset hallitusneuvottelut, joiden on tarkoitus paattya neljan paivan kuluttua. Kuuden tunnin matka (200km) venyi lahes 11-tuntiseksi joista ainakin puolet seistiin paikallaan tiesuluissa ja japanilaiset halusivat aina paasta vessaan juuri kun oltiin lahdossa.

Pokharasta loysimme kivan huoneen Lemon Tree Guesthousesta jota pyorittaa mukava perhe. Omalla kylpparilla ja hienoilla jarvimaisemilla kasvimaiden keskella hintaa tulee noin 4 euroa yolta. Majapaikka sijaitsee Lakesiden pohjoispuolella joka on mukavan rauhallista ja edullista aluetta ja mukavana lisana saamme kuulla joka ilta paikallisen hevibandin keikan. Musiikki, kuten muukin elama, loppuu taalla onneksi jo kello kymmenelta tai viimeistaan varttia yli. Sopii meidan elakekerholaisten aikatauluun oikein hyvin.

Ensimmaisena paivana lahdimme heti poniretkelle. Valitettavasti 2-vuotias Mustang ja 15-vuotias Tsengba olivat melko vasynytta sorttia, mutta paasimme silti nakemaan hienoja maisemia ja nousimme lapi kauniin maaseudun ylos Sarangotiin josta aukesi upeat maisemat vuoristoon. Sarangotin huipulta hyppii myos jatkuvalla tahdilla riippuliitajia, joiden liitelya on hauska seurata.

Harmillisesti seuraavana yona tulin (suvi) taas kipeaksi ja jouduin viettamaan sangyn pohjalla kolme paivaa paastoten, valilla jopa 39,5 asteen kuumeessa :( Eilen sain tarpeekseni siita ettei mikaan pysy sisalla ja menimme paikallisen tohtorin juttusille. Intiassa sain kokea jokseenkin erikoisen sairaalakaynnin, tama ei paljon siita poikennut... Laakarilla oli paassaan varikas hattu ja yllaan vihrea hippivillapaita ja jalassa teddytohvelit. No, sain jytya antibioottia ja elama hymyilee jalleen!

Silla valin mina (matias) hortoilin yksikseni ympari kaupunkia. Kavelin jarven toisella puolella olevan kukkulan paalla sijaitsevalle Peace Pagodalle (Japanilaisten rakentamia stupia, tama taisi olla kolmas jossa olen kaynyt). Lahdin retkelle vahan viimehetkella, enka mennessa loytanyt oikeaa polkua. Aurinko laski juuri kun paasin perille ja alas tulinkin metsan lapi kulkevaa polkua pilkkopimeassa otsalampun valossa. Valtin onneksi mukiloinnit, joita reitilla on kuulema sattunut. Parina iltana vuokrasin myos maastofillarin tunniksi ja tein kivan vauhdikkaat lenkit muutaman kilometrin paassa sijaitsevaan kylaan. Tanaan teimme saman lenkin Suvin kanssa, mutta matkaan menikin nelja tuntia, ei tainnut olla ihan viela kisakunto paalla Suvilla.

Elama sujuu hyvin leppoisassa Pokharassa. Ravintoloita on joka lahtoon ja paikallisista luomupavuista italialaisilla masiinoilla tehty kahvi on alyttoman hyvaa! Nyt keraillaan voimia ja odotetaan sopivaa hetkea trekkia varten. Alustava suunnitelma on Nyapul - Gorepani - Tatopani - Jomsom - Mukhinath ja Jomsomista lento takaisin Pokharaan. Myos moottoripyoran vuokraus on suunnitelmissa, mutta Royal Enfield taitaakin vaihtua vintage Yamahaan koska Suvi keksi juuri, etta se onkin paljon sopompi. Myos riippuliito houkuttelee (matiasta), mutta jostain taytyy ehka tinkia...

Iloa ja lampoa teille talven keskelle!
T. Suvi ja Matias

Bhaktabur ja Bikesh

Eilen hyppäsimme ensimmäistä kertaa paikallisen bussin kyytiin. Mitä mainioin tapa liikkua jos ei ole suuresti tavaraa, eikä etenkään kiire. Paikalliset antaa aina vieraille istumapaikan jos mahdollista, mikä on ihan mukavaa koska minulla (matias) on ottanut pää kattoon melkein jokaisessa bussissa eikä kyyti aina ole ihan tasaista. Noh, matkasimme Bhaktapuriin (1h45min/n. 0,2€). Täytyy myöntää, että täällä on ehtinyt tulla melkoinen temppeli-ähky jo nyt joten voiton vei kävely keskellä paikallista elämää. Eläimiä joka lähtöön, käsityöläisiä, iloisia ihmisiä, roskaisia joenpenkkoja ja kahdet polttajaiset myös nähtiin. Maistoin myös Juju Dhauta eli Jugurttien Kuningasta, älyttömän hyvää hieman kaardemummalla maustettua tavaraa jossa jännän vaihteleva koostumus. Illalla tarjottiin ateria Popindralle ja hänen vanhemmille pojilleen. Syötiin lähemmäs kymmentä eri Newari ruokaa ja lopuksi vielä paistettua riisiä kun pojille tais jäädä silti nälkä :D

Tänään taas oli kauan odotettu päivä,  kun pääsimme tapaamaan suomalaisen Interpedian kautta sponsoroimaamme kummilasta Bikeshiä! Otin yhteyttä järjestöön heti kun olimme varanneet lentoliput,  ja tiedustelin tapaamismahdollisuutta. Interpediasta vastattiin ja kerrottiin sen olevan ok, ja että lisäinfoa tulee kohta. No, parin kuukauden ja muutamien vastaamattomien sähköpostien jälkeen tuli meidän matkan aika ja oltiin vielä aivan tietämättömiä siitä, koska voimme tavata.

Täältä käsin saimme vihdoin sovittua tapaamisen joka oli siis tänään. Hiukan hassu juttu tosin oli se, että kun soitin aamulla Loo  Nivaan että mihinkäs aikaan sopisi tulla,  niin he eivät olleet kuullutkaan vierailustamme, ja lisäksi koulu on talvilomalla! Onneksi meillä on mr. Popindra joka sopi Loo Nivan edustajan kanssa että menemme vierailemaan Bikeshin kotiin. (Tämä on tietysti suomalaisissa säännöissä ehdottomasti kielletty, mutta onneksi täällä ei ole niin nuukaa...)

Lähdimme vierailulle ensin paikallisbussilla ja lopuksi kävelimme vielä kauniissa maisemissa noin tunnin Bikeshin kylään. Oli aivan riemastuttavaa tavata hänet mutta voi pojat että Bikeshiä ujostutti! Onneksi tuliaisena tuotu Suomi-palapeli oli jonkinlainen jäänsärkijä ja sitä yhdessä kokosimme. Saimme makoisat teet ja oli perin mukavaa päästä vierailemaan hänen kodissaan ja tavata myös perheen äiti.  Veimme tuliaiseksi myös muumitarroja, ja saimme tietää että muumit  ovat tosi suosittuja täällä, kaikki katsovat niitä aina lauantaina viideltä televisiosta. :)
Tuli kyllä mahdottoman hyvä mieli siitä, että oma pieni avustus vaikuttaa niin suorasti jonkun elämään, eikä Bikesh joudu esim. työskentelemään viereisessä tiilitehtasssa niinkuin jotkut lapsista jotka eivät pääse kouluun.

Saimme vielä pikakierroksen tyhjässä koulussa kunnes piti kiireen vilkkaa hypätä bussiin ja suunnata takaisin Pataniin. Siellä taas hyvästelimme Popindran hetkeksi ja tulimme Kathmanduun. Huomenna meillä on suuntana Pokhara jonne on 6-8 tunnin bussimatka joka alkaa klo 7 aamulla. Jännää!

Namaste Nepalista!

Noin viikko Nepalissa nyt takana ja onpas ollut kivaa. Laskeutuminen Kathmanduun meinasi kovan sumun vuoksi olla hieman jännä. Pari tuntia kaartelua kaupungin yllä ennenkuin turkkilainen kapteeni syöksyi paksun sumun sekaan ja laski koneen yllättävän pehmeästi maahan. Turkish airlinesille muuten lähes täydet pojot ruoka- ja juomatarjoilusta.

Väsyneinä ja nälkäisinä otimme taksin thameliin, söimme ylihintaista aamupalaa, totesimme turistialueen sietämättömäksi ja tinkasimme uuden taksikyydin kimdolin kaupunginosaan.

Majoitukseksi saimme kerrostalokaksion kokoisen huoneen omalla kylppärillä ja parvekkeella siististä hostellista. Hinnasta sai tingattua kolmanneksen pois jolloin maksettavaksi jää noin 8 euroa yöltä sisältäen aamiaiset. Alue on mukavan rauhallinen ja hiukan kukkulan päällä joten ilmanlaatukin on selkeästi parempi verrattuna laakson pohjaan. Bonuksena Swayambhunath stupan ja Buddha parkin välitön läheisyys.

Kaupunkina Kathmandu on kyllä mielenkiintoinen. Eräänä päivänä käveltiin varmaan reilusti yli kymmenen kilometriä ristiin rastiin ja joka kadunkulmalla on pientä temppeliä tai muuta ihmeteltävää. Bongattiin myös sympaattinen autokoulun harjoitusrata keskustan laidalta. Ihmiset ovat iloisia ja helposti lähestyttäviä. Yllättävän vähän kerjäläisiä, ärsyttäviä kaupustelijoita tai "hello mistereitä". Eläimiä joka paikassa laidasta laitaan, etenkin koiria ja swayambhun nurkilla älytön määrä apinoita joiden touhuja on hauskaa katsella.

Ruuaksi ollaan nautiskeltu momoja, nuudelikeittoja, etelä-intian herkkuja, newari ruokaa ja löydettiin myös thali-paikka jossa intiasta tuttuun tapaan lautasella tuodaan ensin pienet läjät kaikkia ruokia ja sitten tuodaan santsikierrosta sitä mukaan kun lautanen tyhjenee. Erilaisia mättöjä ja kastikkeita riisin lisäksi oli kuutta eri laatua ja hintaa tasan euro per naama. Juomavettä ollaan ostettu vain yksi pullo vedenottoastiaksi koska Berliinistä ostamamme vedenpuhdistin hoitaa hommansa hienosti.

Tällä hetkellä olemme Patanissa aka Lalitpurissa, jossa asustaa myös Suomessa vieraillut partiolais-Popindra perheineen. Olemme vierailleet hänen kotonaan ja kierrelleet nähtävyyksiä hänen ja hänen poikiensa Happyn ja Amirin kanssa. On ollut mielenkiintoista ja avartavaa, mutta tuntuu vaikealta kun heille on kunnia-asia tarjota vieraille esim. sisäänpääsyt museoihin joihin turistihinta on jopa kymmenkertainen paikallisten hintoihin verrattuna. Täällä sitä on sitten vaan elelty sellaisten ihmisten siivellä jotka asuvat talossa jossa ei ole juoksevaa vettä tai sisävessaa, oi voi...

Tässä nyt sekalainen selvitys viime viikon tapahtumista. Blogin päivitys on hiukan hankalaa päivittäisten sähkökatkojen vuoksi, mutta koitetaan jatkossa laittaa hiukan yksityiskohtaisempaa selitystä meidän puuhista.

T. Suvi ja Matias

Viimoiset reissukuulumiset ja Sikkim-seikkailut

Siitä onkin pitkä aika kun viimeksi on tullut kirjoiteltua!
Vuoristossa aika meni hujauksessa kun oli niin paljon touhuttavaa niin vähässä ajassa. Osittain syynä on myös miniläppärimme (kiitos siitä Isälle ja Veeralle) jossa sattuu olemaan Tetris, tuo koukuttavampaakin koukuttavampi pieni nerokas peli joka jostain syystä aukeaa aina kun avaa tietokoneen kirjoitusmielessä.

Darjeelingista jatkoimme aina yhtä ihanalla yhteisjeeppikyydityksellä Namchiin Sikkimin puolelle. Ensin laskeuduttiin parista kilometristä eksoottista teeplantaasien läpi vievää tietä muutaman sadan metrin korkeuteen, ilman muuttuessa   hyytävästä kylmyydestä ahdistavaan lämpöön, josta noustiin takaisin lähes pariin kilsaan ja tällä kertaa miellyttävän viileään vuoristoilmaan. Sikkimiin päästäkseen tarvitsee erityisen inner line-permitin, mutta onneksi sen saa helposti (15 päiväksi kerrallaan) toimittamalla kopion passista sekä passikuvan ja täyttämällä kaavakkeen.

Namchissa vierailimme 45 metriä korkealla Padmasambhva patsaalla (myös Guru Rinpoche nimellä tunnettu Tiibetinbuddhalaisuudelle tärkeä historiallinen hahmo). Patsas sijaitsee korkealla Samdruptse kukkulalla ja hallitsee alueen maisemaa kirkkaalla ilmalla.
Söimme myös koriantterkeittoa ja illalla hotellin baarissa oluella käydessämme ensin kieltäydyin kohteliaasti snäksi-tarjouksesta mutta hetkenpäästä pöytään tuotiinkin lautasellinen kuorittuja ja siivutettuja avomaankurkkuja, mainiota!

Pelling oli seuraava kohteemme länsi-Sikkimissä. Siellä vierailimme taas komeassa alueen vanhimpiin kuuluvassa luostarissa jonka yläkerrassa oli hyvin vaikuttava puusta tehty, ehkä viitisen metriä korkea ja muutama kanttiinsa, pienoismalli Guru Padmasambhvan seitsemän kerroksisesta Taivaallisesta Asumuksesta. Luurankoja, haamuja, lohikäärmeitä, jumalia, Buddhia, käsittämättömiä muotoja ja mieltä pärisyttäviä värejä sisältävä talontapainen laitos on vain yhden asialle omistautuneen munkin luomus, jonka rakentamiseen meni keskinkertaisen muistini vuoksi noin muutama vuotta. Luostariretken yhteydessä vierailimme myös nuorten pitämässä jonkinlaisessa hyväntekeväisyys-luomu kahvilassa. Kahvila oli kiva, sieltä sai croissantteja, pullia ja kirsikka-kookosleivoksia jotka olivat kaikki yhdestä taikinasta tehtyjä ja maistuivat ihan samalta :D. Tähän ja monien ravintoloiden kiinni olemiseen taisi olla syynä off-season. 

Eräänä päivänä kävelimme kaksi pitkää tuntia lähikylään jossa saimme maistaa nepalilaista erittäin perinteistä herkkujuomaa ton
gbaa. Se on jonkinlaisista käyneistä maltaista ja kuumasta vedestä koostuva nerokas alkkohooli juoma. Iso bambusta tehty tuoppi kasataan täyteen kosteita maltaita ja päälle kaadetaan keitettyä vettä, odotellaan viitisen minuuttia ja sitten juodaan pitkällä bambupillillä. Maku oli todella hyvä! Olimme aistivinamme siinä hieman mätää omenasiideriä (joka on mielestäni hyvä maku siiderissä!), hivenen savuista sahtia ja vähän pullataikinaa. Uutta vettä kaadettiin tuoppiin sitä mukaa kun vanhat oli juotu ja maltaista vielä irtosi makua. Nam!

Pellingin jälkeen oli taas vuorossa viiden tunnin jeeppimatka Sikkimin pääkaupunkiin Gangtokiin. Jeeppimatkoilla siltoja oppii arvostamaan aivan uudella tavalla, sillä ne ovat matkan ainoita kohtia jossa ajetaan edes puoli minuuttia suoraa ja tasaista tietä. Etenkin tällä matkalla sillat saivat suurta arvostusta sillä kuski omasi harvinaisen agressiivisen ajotyylin; serpentiiniteillä jalan on oltava jatkuvasti joko kaasulla tai jarrulla, vapaata rullausta ei tueta!

Gangtok oli taas uusi ihana tuttavuus! Keskustaa hallitsee erityisen siisti melko eurooppalaistyylinen Gandhi Road; kolmikaistainen (kaksi kävelijöille, yksi kasveille ja vesiaiheille) bulevardi jonka varrella on paljon kauppoja, vaateliikkeitä, ravintoloita ja hotelleja sekä ylös-alas risteileviä jyrkkiä rappuskujia. Gangtok onkin monien paikallisten ostosretkikohde.

Täälläkin vierailimme buddhalaisissa luostareissa. Eräälle kukkulalle kiivetessämme alkoi hirmumyrsky ja tuli vettä, salamoita ja rakeita kauheasti. Onneksi pääsimme pikku kahvilaan sateensuojaan juomaan teetä.
Kävimme myös kukkanäyttelyssä katsomassa upeita orkideoita joita oli enemmän kuin olemme ehkä koskaan elämiemme aikana nähneet! Orkideoita kasvaakin täälläpäin luonnossa ilmeisesti melko paljon ja kasvillisuus on muutenkin mielenkiintoista ja hienoa.
Yhtenä iltana päätimme tutustua paikalliseen yöelämään ja suuntasimme Indulge-karaokebaariin. Meno oli kova! Paikka oli niin täynnä että tarjoilija osoitti meidät istumaan jonkun sikäläisen miehen pöytään. Jonkin ajan kuluttua aloimme vaihtamaan kuulumisia, ja siinä koko ilta sitten kuluikin rupatellessa. Mies paljastui yksinäiseksi muslimi-miljonäärimieheksi jolla on rahaa ostaa kaikki maailman ruoka mutta hänellä ei ole ruokahalua. Keskustelimme elämän tarkoituksesta ja menestyksen päämäärästä, mutta ilmeisesti omasimme melko erilaiset ajatusmaailmat.. :D Mies tarjosi meille koko illan ja saimme vielä kyydin hotellille. Tai no, ainakin melkein..

Seuraavaksi päiväksi olimme varanneet taksin nähtävyyskierrosta varten. Siihen kuului Rumtekin luostari, useita nähtävyyspaikkoja joista sumuisen sään vuoksi emme kuitenkaan nähnyt majesteetillisia näkymiä Kandchenchongasta (Intian korkein huippu), ”vesiputous” ja museo.

Gangtokista siirryimme jeepillä New Jalpaigurin jossa meitä odotti kulttuurishokki. Sieltä jatkoimme yöjunalla Gayaan josta autoriksalla taas Bodhigayaan. (NJP:ssä vietimme koko Intia-aikamme hirvittävimmän hotelliyön, kun paikalliset lomalaiset juopottelivat ja mellastivat pitkälle yöhön emmekä meinanneet saada millään nukuttua! Matias meni huutamaan setien oven taakse suomeksi ja englanniksi, mutta mikään ei auttanut. Helpotuksen toi noin minuutiksi vain sähköjen vääntäminen pois oven ulkopuolelta joka oli vähintään yhtä kypsää toimintaa kuin herrojen mekastus..) 

Viimeistään Gayassa kulttuurishokki kasvoi täyteen mittaansa. Meno vuoristossa oli aivan erilaista kuin perus-Intiassa, ja oli aivan kuin olisi Suomesta tupsahtanut taas kaaoksen, kuumuuden, roskien, roskien, saasteen, ihmisvilinän, riksa-mopo-auto-autoriksa-pyörä-lehmä-vilinän ja roskien keskelle. Gayat sijaitsevat ehkä Intian ongelmallisimmassa ja köyhimmässä osavaltiossa Biharissa, ja hiukan olimme jännittyneinä että kuinkahan meidän käy. Turistipaikat ovat kuitenkin turvallisia, emmekä me kokeneet mitään ongelmia. Jos ominpäin lähtisi kekkaloimaan johonkin kylään voisi ongelmia tulla, mutta me pysyimme kiltisti turistialueilla.

Bodhigaya on pieni kaupunki jossa Buddha saavutti valaistumisen kuuluisan bodhipuun alla 2600 vuotta sitten(alkuperäinen puu kaadettiin kateellisuuspäissään mutta tilalla kasvaa uudempi versio joka on peräisin alkuperäisen pistokkaasta). Puu sijaitsee massiivisen Maha Bodhi Temppelin alueella ja koko kylä on on täynnä eri maiden ”edustus”-temppeleitä ja luostareita.

Kerran kävi hassusti kun olimme ravintolassa syömässä ja hiekkamyrsky yllätti. Yhtäkkiä ilma muuttui aivan harmaaksi ja tuuli yltyi. Hiekka lensi ja ikkunoista pöllähti hiekkakerros meidän ruokien päälle. Sitten alkoi sataa ja salamoida.  Eksoottinen hiekkamyrskykokemus! Myrskyn hellitettyä menimme käymään Maha Bodhi Temppelillä jossa tuuli oli heitellyt puun lehtiä maahan. Seinän vierellä istuva munkki huikkasi ”Sit down and meditate”, istuimme alas hyttysten syötäväksi ja katselin kauhulla kun japanilaisturistit kahmivat viimeisiä lehtiä laukkuihinsa. Hetken kuluttua oli pakko nousta ylös ja löysin maasta enää vain pieniä rupuisia lehtiä kun sama munkkisetä huikkaa luoksensa ja kaivaa laukusta kaksi isoa ja hyväkuntoista lehteä!

Bodhgayassa oli muuten eniten hyttysiä ikinä. Hyttysverkosta, makuupussista, ja peitosta vähät välittäen ne paskiaiset meinasi tehdä meidät yöllä hulluksi! Ja näistä kaikista varotoimenpiteistä huolimatta Matias laski jälkeenpäin musta löytyvän 200 hyttysenpistoa. Siitä voi sitten laskea todennäköisyydet malariaan ja muihin tauteihin :D

Gayasta matkasimme yöjunalla Delhiin. Olimme varanneet liput kerrankin vähän hienompaan junaan ilmastoituun vaunuun. Monet asiat Intiassa, jotka ovat tavallaan hienompia, ovat usein vain vähän sinne päin (ellet laita oikein reilusti rahaa tiskiin). Tälläkin junamatkalla odotimme vähän jotain enemmän. Saimme sentään lakanat ja ilmaista aamupalaa, hieman yksityisyyttä tuovat verhot, sekä kerjäläis ja kaupustelija-vapaan kokemuksen mutta henkilökunta oli aika tympeää ja välinpitämätöntä. Ilmastoiduissa junissa ei myöskään maisemista pääse niin nauttimaan koska rautakalterien sijaan onkin tummennetut ikkunat ja ovet pysyy junan liikkuessa kiinni.

No sitten se Delhi! On tosi hauskaa olla täällä taas, alkumatkasta oli niin eri fiilikset. Ei välitetä mistään huijareista tai muista. Ja ilma on lämmöstä huolimatta tuhat kertaa freesimpää kun joka nurkalla ei pala roskakasa. Juna-asemalla koitimme päästä metroon jossa kaikki tavarat on läpivalaistava. Intialainen possuvartija otti meidät läpivalaisun jälkeen sivuun ja kysyi että onko meillä jotain alkoholijuomia rinkoissa, ja sanottiin että on. Vartija väitti että sitä ei saisi viedä juna-asemalle/metroon, mutta sanoimme vain että ei uskota ja kerättiin kimpsut ja kampsut ja jatkettiin matkaa :D Ylläri, ei kukaan lähtenyt perään koska ei se mitään kiellettyä ole.

Me yövytään kivassa guesthousessa Pahar ganjilla, ja täällä olisi niiiiiiiin paljon kaikkea ihanaa ostettavaa että meinaan tulla ihan hulluksi! Mutta kaikkine tinkaamisine ja muine säätöineen shoppailu on joskus tosi hidasta ja väsyttävää.
Delhi- pöpökin iski taas ja ollaan molemmat vähän puolikuntoisia.  Kurkkukipu ja yleinen voimattomuus vaivaa. Koitetaan pärjätä täällä vielä viimeiset päivät ja saada kreisit ostokset tehtyä, tänään oli vuorossa mausteostokset Old Delhin hengitysteitä koettelevalla maustebasaarilla. Delhi vaikuttaa tällä kertaa muutenkin mahtavan nautinnolliselta kontrastikaupungilta. On New Delhin Connaugth Place; kehistä muodostuva rauhallinen merkkiliikkeitä ja ravintoloita täynnä oleva liikekeskusta jonka härän silmässä on viihtyisä ja siisti keskuspuisto. Sieltä voitkin hypätä moderniin metroon joka kiidättää sinut hetkessä Old Delhin sotkuiseen kaaokseen jossa on sopivassa mielentilassa mahtavaa koluta loputonta määrää kapeita ja vauhdikkaita basaarikujia. Ja miten hassuja ne kujat onkaan! Samoja liikkeitä toinen toisensa jälkeen. Esim. maustekuja, optikkokuja, lihamyllykuja, rautakauppakuja, sarikuja, korukuja.

Ylihuomenna ollaan jo Suomessa, ihan hullua!!!

Nähdään pian!
-suvi ja matias

Dorje-Ling

Vuoristossa on mukavaa. Tosin ilma on niin raikas ja viileä (välillä tosi kylmä), että tulee helposti kipeäksi. Ainakin kun tulee niin päinvastaisesta ilmastosta kertaheitolla. Ilma on ollut harmillisen sumuinen, eikä ympärillä olevista lumihuipuista ole päässyt nauttimaan kuin parina hetkenä pienesti. Keskiviikko oli tähän mennessä ainoa melko kirkas päivä. Se tarkoitti herätystä kolmen jälkeen aamulla, kurkkaus ikkunasta kirkkaalle tähtitaivaalle, sängystä nousua ja kävelyä jeeppistandille. Hyppäsimme poikkeuksellisesti pienen pakettiauton kyytiin ja lähdimme kaahaamaan etelään kohti Tiger Hilliä (2590m). Kirkkaalla ilmalla kukkulalta olisi älyttömät maisemat joka suuntaan ja monille kasitonnisille (myös Everestille), mutta nyt jouduimme kuitenkin ihastelemaan aamun ensimmäisten auringonsäteiden valaisemia lumihuippuja pienoisen sumun läpi miljoonan muun turistin kanssa (lähinnä intialaisia). Maisema oli silti hieno, mutta ei lähelläkään täydellistä.

Ihmiset täällä ovat aivan mahtavia! Lähinnä alunperin Nepalista kotoisin olevia ja jonkin verran tiibetiläispakolaisia. Käytännössä jokainen vastaantulija hymyilee aidosti ja useat katsovat silmiin ja tervehtivät. Muuhun Intiaan verrattuna, vaikka olisit ainoa länkkäri koko tienoolla niin sinua ei tuijoteta intensiivisesti kuin jotain epäluonnollista kummajaista, vaan saat lämpimiä ja sydämellisiä katseita ja tervehdyksiä. Täällä taidetaan myös tuntea sana rehellisyys ja toisten auttaminen ihan vaan auttamisen ilosta.

Esimerkiksi eilen törmäsin katukojulla teetä juodessani paikalliseen nuorukaiseen joka halusi näyttää japanilaisten rakentaman Peace Pagodan (iso buddhalainen stupa joita japanilaiset ovat rakentaneet monia ympäri maailmaa). Olin yksin liikenteessä joten lähdimme Wuun kanssa kävelemään majapaikallemme Suvia hakemaan. Wuu on rehti työtön ja paikallisen nuorisojärjestön presidentti. Hän oli käynyt Kalkutassa Lorealin järjestämän kampaajakurssin ja haaveili oman salongin avaamisesta. Suvi oli jokseenkin flunssainen joten kyselin onko matka pitkä; ”It's not so long, we can easily go there and back”. No, kaikki on kovin suhteellista mutta reilun puolentunnin ylämäkikävely saattaa tuntua puolikuntoisena hieman raskaahkolta :D Perille kuitenkin päästiin, ja onhan se komea 28,5 metrin korkuinen stupa. Stupan vieressä on myös Japanilainen temppeli jossa käytiin kuuntelemassa massiivisen rummutuksen rytmittämää resitointia ja saatiin pyhiä makeisia syödäksemme. Paluumatkalla tarjosin teet ja momot Wuulle joka ei koko matkan aikana pyytänyt yhtään mitään (kovin epäintialaista). Kaupunkiin palatessamme hän vielä onnistui tiputtamaan kivojen villatumppujen hintaa jotka päätyivätkin minulle rinkantäytteeksi.

Vierailin yksikseni myöskin Bhutia Busty luostarissa. Luostari on alueen toiseksi vanhin ja se sijaitsi alunperin ylempänä Mahakala Hill (paikka jossa buddhalainen suojelija Mahakala on manifestoitunut joitain kertoja) nimellä olevan kukkulan päällä, kunnes paikalle tuli britit jotka halusivat rakentaa kirkon samalle kukkulalle. Britit saivat kirkon hädintuskin valmiiksi kun se ilman syytä otti ja sortui. Sama toistui kolmesti, jonka jälkeen kirkko rakennettiin keskustaan pääkadun varteen. Luostarin gompaan minut päästi ystävällinen ja hauska papparainen. Sain myös suoraan alttarilta eräänlaisia rasvassa paistettuja ”keksejä”, pieniä ja yhden jättimäisen, joita tehdään joka vuosi tiibetiläisten uudenvuodenjuhlaa Losaria varten. Juhlien ajan keksit kai hengailevat alttarilla ja jälkeenpäin ne sitten syödään. Söin aamupalaksi pienet keksit mutta iso taitaa olla niin iso, että syötän sen koirille. Papparainen neuvoi minulle myös hyvän oikoreitin Tiibetiläispakolaisten Self Help Centerille jonne tallustelin tihkusateisessa ilmassa ostamaan hienon käsintehdyn villaisen eteismaton.

Täällä on tullut muutenkin tehtyä hyviä tuliaisostoksia. Ja melko läjä teetä on tullut ostettua ja juotua! Safkapuolikin on ollut mainiota vaihtelua; mahtavia nuudelikeittoja, chowmeinia, maukkaita momoja, Hot Pizza Placen laatupizzaa ja jopa mainiota etelän thalia tarjoava paikka on bongattu. Ja laadukasta teetä saa ilman maitoa ja sokeria!
Ostimme myös matkakokoisen Monopolin. Aivan mainio ajanviete kun viettää iltaa huoneessa auringon laskettua viiden jälkeen. Termospullon puutteessa totesimme eilen paikallisen punaviinin olevan mainio lämmike pelin lomassa (torstaista, eli kuivasta päivästä huolimatta onnistuimme pullollisen hankkimaan).

Saimme tänään hankittua junaliput Gayasta New Delhiin luksusjunaan luksusluokkaan. Niinpä meitä odottaa täysin ilmastoitu, siisti, vartioitu, nopea yöjuna jossa laadukkaan ruuan lisäksi tarjoillaan jäätelöä, juomia ja snäksejä ja kaikki sisältyy törkeään 25€/hlö hintaan. Saimme myös lentoliput Delhi-Hki, tosin vasta huhtikuun ensimmäiselle keskiviikolle. Tarkoitus oli lentää jo sitä edeltävänä perjantaina, mutta lippujen hinnat olivatkin pompanneet liki kuuteensataan parissa päivässä. Näin ollen säästämme lähes puolet lippujen hinnassa. Saimme myös permitit Sikkimiin, tosin viimeinen jeeppi Jorethangiin oli jo mennyt ja pääsemme matkaan vasta huomisaamuna. Kotimatka Sikkimin kautta alkakoon!

T.Matias

Matka Darjeelingiin

Selvisimme hurjasta junailusta!
Matkamme alkoi Hospetista, vaihdoimme junaa Guntakalissa ja hyppäsimme yöjunaan kohti Visakhpatnamia. Saavuimme sinne yhdeltä seuraavana päivänä. Junissa kiertää aina kaikenlaisia kerjäläisiä, usein lapsia jotka konttaavat lattialla jonkinlaisen rätin kanssa ja ovat putsaavinaan lattiaa ja pyytävät siitä rahaa. Tällä kertaa pienellä pojallaan oli mukanaan apina narun päässä jolle oli puettu pienet vaatteet päälle. Se säntäili paniikissa joka paikkaan ja ihmiset olivat peloissaan! Siitä jäi tosi paha mieli, ja ties miten tuollainen apina voi villiintyä ja purra vaikka.

Visakhpatnamissa emme jaksaneet tehdä juuri mitään, sillä junamatkustaminen on aina aika raskasta. Toisena päivänä kuitenkin menimme Waltairin rannalle kävelemään. Katselimme sotalaivoja ja intialaisten turistien hassuttelua ja kastoimme varpaat bengalinlahdessa. Rannalla bongasimme sattumalta akvaarion johon halusin mennä. Se ei ollut mikään tajunnanräjäyttäjä, lähinnä pieniä akvaarioita jossa oli muutamia kaloja. Mutta oli siellä myös kaikenlaisia tosi hienoja kaloja joita en ole koskaan ennen nähnyt! Akvaariot näyttivät ihan siisteiltä mikä saattoi olla jopa hiukan yllättävää, mutta hyvä niin :)

Akvaarioelämyksen jälkeen meitä seurasi uusi elämys, pääsimme nimittäin pieneen supermarkettiin! Ne eivät ole Intiassa ihan tavallisia, yleensä kaikki ostetaan vain pienistä kioskeista joihin ei edes pääse sisälle. Pyörimme siellä aikamme ja teimme ostoksemme. Kun olimme lähdössä pois vartija alkoi huutaa peräämme. Syynä oli tietenkin se, että kun ovesta astui ulos olisi pitänyt näyttää kuittia vartijalle joka laittaa siihen leiman. Ei mitään järkeä, mutta niin tyypillistä. Intialaisilla on kauhea hinku laittaa aina joka paikkaan leimoja. Vartijasetä oli kauhean mukava ja tosi kiinnostunut mistä olimme. Hän pyysi meitä kirjoittamaan nimemme kuitin taakse ja rupesi sitten analysoimaan jonkun naistyöntekijän kanssa että miten ne kuuluu lausua. :D

Menimme takaisin rannalle juomaan mangomehua ja syömään eväitä. Pian kanssamme tuli istuskelemaan nainen joka oli töissä siivoamassa rantaa. Tarjosin naiselle karkkia pussista jonka olin juuri ostanut ja nainen pistikin koko pussin johonkin huivinsa alle! Olimme vähän hämmentyneitä ja koitimme selittää että ota vain yksi ja anna pussi takaisin mutta nainen ei ollut huomaavinaankaan ja koitti vain saada jotain lisää. Pian ympärillä oli iso joukko työntekijöitä jotka koittivat myös selittää että ei se nainen voi yksinään ottaa koko pussia. Matiaksen piti vähän sihistäkin (niin täälläpäin kuulkaa tehdään) ja sitten saimme pussin takaisin. Tarjosimme kaikille naisille sitten karkit ja kaikki olivat iloisia.

Illalla oli taas noustava junaan. Sleepervaunut toimivat niin, että vastakkain on kaksi penkkiä kolmessa tasossa. Ylimmäinen ja alimmainen ovat aina makuuasennossa mutta keskimmäinen alhaalla, ja se nostetaan sitten kun sen paikan omistaja alkaa nukkumaan. Käytävän toisella puolella on sivusuunnassa kaksi makuupenkkiä. Penkeillä kuuluisi istua 3+3+2 ihmistä. Ja kun paikkoja on yhdessä loosissa yhteensä 8, niin on jotenkin kummallista että jostain syystä ihmisiä oli sulloutunut sinne parhaimmillaan 12!    
Koko vaunu ja koko Intia tuntuu välillä ainakin naisen näkökulmasta olevan täynnä miehiä! Oli aika rankat 26 tuntia pierunhajussa miesten keskellä, voin kuulkaa kertoa.

Yö meni hyvin klo viiteen asti. Silloin on nimittäin hyvä alkaa huutelemaan kovaäänisesti kavereiden kanssa. Jotenkin saimme nukuttua vielä kahdeksaan asti. Edellisessä yöjunassa muuan papparainen rupesi koputtelemaan seitsemältä mun sänkyä, joka oli keskimmäinen, että se tarvitsisi laskea.

Juna kulki Kalkutan läpi ja mua jännitti kauheasti että tuleekohan siellä ihan superpaljon kerjäläisiä. Ei niitä mitenkään tavallista enemmän ollut, mutta surullinen oli nainen joka kerjäsi rahaa lapselleen joka oli sairas. Se pikku vauva oli naisen sylissä mutta siitä ei voinut olla varma oliko lapsi kuollut vai elävä. Rahan antaminen on muutenkin aina vähän arveluttava juttu, koska täällä on ”kerjäläismafioita” joiden takia meidän antamat rahat menee joskus ihan joidenkin muiden ihmisten taskuun kuin niille joille me haluttaisiin ne antaa. Ihmisiä vammautetaan ja esim. sokaistaan surutta ja pistetään kerjäämään. Illalla kerjäläiset haetaan johonkin talteen ja niiden saamat rahat otetaan pois. ”Mafiakerjääjien” lisäksi täällä on ainakin elmäntapa kerjääjiä fiksuissa vaatteissa ja vailla ulkoisia puutteita, lapsikerjääjiä ”Hello ten rupii! Hello skuulpen!” joita ei kannata opettaa saamaan asioita ilmaiseksi pyytämällä, ja tietysti ”oikeita” kerjäläisiä joilla ei yksinkertaisesti ole töitä tai mahdollisuutta ansaita elantoa. Täällä ei nimittäin tunneta sanaa ”sosiaalihuolto” tai ”työttömyystuki”. Viimeksi mainituille on tietysti ehdottoman hyvä antaa rahaa. Sitten on tietysti viina-kerjäläisiä, uskonnollisia-kerjäläisiä ja ties mitä. Vaikeinta onkin tunnistaa rahan todellinen tarve, mutta usein esimerkiksi junassa paikallisten toimintaa seuraamalla pääsee aika pitkälle.

Tyypillisiä juttuja mitä junassa näkee on: tietty chaimyyjät jotka  kulkevat koko ajan läpi junan myymässä makeaa chaita, ruuanmyyjät, jäätelönmyyjät, popcornin, suklaan ja sipsien myyjät sekä vetoketjujen, paanin, krääsän, sängynpeittojen, sarien, dvd:iden, lungien, kirjojen ym. myyjät. Sitten on kerjäläiset: sokeat mutta kovaääniset laulajat, siivoojapojat, ja ladyboyt jotka ovat naisiksi pukeutuneita miehiä ja keräävät rahaa sukupuolenleikkausta varten. Jos heille ei anna rahaa niin he taputtavat kovaan ääneen käsiä ( ei kiva jos koittaa nukkua!).
Junien pysähtyminen asemalla aiheuttaa aina hirveän härdellin kun myyjät rupeavat huutamaan ja kerjäläisiä tule ja menee ja ihmisiä tulee ja menee ja tavaraa on joka paikassa. Mutta on se vaan hauskaa ostaa hyvää ruokaa suoraan junan ikkunasta ilman että tarvitsee edes nousta omalta paikalta :)

Juna oli tunnin myöhässä aikataulusta ja saavuimme New Jalpaiguriin klo 22.30. Viimeiset tunnit junassa oli superraskaat, mutta meillä oli kuitenkin helppoa sillä joillain matka jatkui vielä parikymmentä tuntia lisää!
Saimme kivan mutta kalliin yöpaikan Siligurista ja seuraavana päivänä olimme valmiita siirtymään taas eteenpäin ja vihdoin Darjeelingiin!

Darjeelingiin on matkaa Siligurista n. 76 kilometriä, ja sinne menoon on kolme vaihtoehtoa. Bussi 3½h, toytrain 8h tai jeeppi 3h. Valitsimme jeepin. Vaikka matka on noin lyhyt niin siinä kestää kauan sillä tie on yhtä serpentiiniä ja nousu on yli 2 kilometriä. Ostimme liput ja matka olisi alkanut heti, mutta saimme paikat ihan jeepin perältä ja vielä niin että kasvot eivät olisi olleet menosuuntaan. En suostunut menemään siihen kun ajattelin että tuollaisella matkalla tulisi niin helposti huono olo ja halusin istua edessä. Pian saatiin kuitenkin järjestettyä paikat toisesta  jeepistä ja sain istua ihan etupenkillä. Matka sujui hyvin eikä ollut liian hurja, mutta maisemia en uskaltanut kyllä paljoa katsella kun nousimme niin paljon! Ihan kuin oltaisiin ajettu tietä pitkin suoraan taivaalle.
Matkan varrella oli taas käynyt surullisesti sillä yksi jeeppi oli tipahtanut alas. Se oli lähtenyt vain vähän ennen meitä Siligurista, kauhea ajatella jos se olisi ollut vaikka juuri se auto mihin meillä oli aluksi paikat mutta emme menneet!

Me pääsimme kuitenkin turvallisesti perille ja löysimme kivan majapaikan joka muistuttaa seinäpaneeleineen lähinnä suomalaista kesämökkiä! Darjeeling on kaunis, erikoinen ja tosi mielenkiintoinen kaupunki mutta kylmä täällä on! Nytkin kirjoitan tätä kahdet housut, villasukat, 3 pitkähihaista paitaa ja 2 huivia päällä kahden peiton alla. Kaupungissa liikutaan ihan hassusti kun tiet ovat myös täällä serpentiiniä. Koko ajan on kauheita nousuja ja laskuja joita puuskutamme eteenpäin. Vaikka emme ole kauhean korkealla, niin jotain se kuitenkin taitaa vaikuttaa kun hengittäminen on välillä hiukan hassua ja koko ajan hengästyy helposti. Minäkin tulin jo kipeäksi kylmyydestä.

Täällä on niin paljon kaikkea mielenkiintoista ja paljon shoppailupaikkoja ja elokuvateatteri ja hevostalli keskellä kaupunkia ja ihanan näköisiä rakennuksia ja hyvää teetä (ja buddhalaisia nähtävyyksiä!t.matias) että ei millään malttaisi odottaa että pääsisi näkemään jo kaikkea! Nyt pitää harmittavaisesti vähän lepäillä ja kerätä voimia että pääsee flunssasta eroon.        
-suvi ja matias

The Boulder Capital Of Asia

Ensin ajankohtaiset uutiset. Kyllästyimme totaalisesti Hampiin. Päivä päivältä kasvava kuumuus (+39 parhaillaan), kaikkea kunnioittamattomat turistit, laiskat hipit ja joka hetki käryävä ruoho, joen ylityksessä monopoliasemaa pitävät ylihintaa pyytävät venekuskit, korruptoituneet poliisit, neljään saakka yöllä jyskyttävä musiikki, toistuva ja varma sairastelu ja jopa kivenjärkäleet olivat lopulta liikaa. Halusimme päästä Darjeelingiin mahdollisimman nopeasti.

Vaihtoehtoja olisi kaksi; maitse noin 10 tuntia Hyderabadiin tai Bengaluruun josta lento Kolkataan ja sieltä junalla noin 13 tuntia lähelle Darjeelingia, tai vaihtoehtoisesti junalla noin 33 tuntia Kolkataan ja sieltä samat 13 tuntia vielä eteenpäin. Lennot olivat seuraaville päiville kuitenkin turhan kalliita makuumme (n.65€/hlö) ja toisekseen Intian rautatiesivustotkaan eivät tahtoneet toimia muutamaan päivään lainkaan. Ei auta siis muu kuin paukkia suoraan Hospettiin jossa on lähin rautatieasema ja lipunmyynti. Matias tuli tietenkin kipeäksi taas suunniteltua lähtöpäivää edeltävänä iltana. Kuume-päänsärky-ripulista selvittiin onneksi vuorokaudessa ja matkaan päästiin tänä aamuna.

Raivostuttavan pitkän odottelun jälkeen pääsimme riistohinnalla joen toiselle puolelle ja sain tingittyä jopa kohtuu hyvään hintaan riksan suoraan hospettiin (150->110rs). Bussi olisi ollut kosolti halvempi mutta ajattelimme säästää näin aikaa sen verran, että ehtisimme mahdollisesti saada Tatkal-liput asemalta, jostain jonnekkin, joiden myynti alkaa klo 8.00. Pääsemme asemalle puoli ysin aikoihin ja lipunmyyjä ehdottaa meille ainoaksi ja parhaaksi vaihtoehdoksi Tatkal-lippuja ac-2 luokkaan (porvareille ;) välille Hospet – Kolkata hintaan reilu 2000 rupiaa kappale. Tatkal tarkoittaa eräänlaisia ylijäämälippuja jotka myydään pienoiseen ylihintaan ja joka aamu hetkessä loppuun, niitä ei suinkaan saa samalle päivälle vaan ne ovat aina kahden päivän päähän. Uskallan väittää Hospettia Karnatakan persereiäksi jossa ei ole mitään nähtävää ja siksi kahden päivän peukaloiden pyörittely ei kuulostanut houkuttelevalta. Päätämme kuitenkin tarttua tilaisuuteen ja alamme täyttää reservation-kaavakkeita. Täyttämisen aikana kyseinen juna kuitenkin täyttyy ja menee waitinglistin puolelle. Meillä taas menee hermot ja päätämme lähteä aamupalalle.

Nautittuamme hieman ylihintaisen (reilu euro kahdelta) maittavan paikallisen aamupalan marssimme takaisin lipunmyyntitiskille. Suvi oli löytänyt Lonely Planetista aikaisemmin itärannikolla olevan Visakhapatnamin kaupungin jonka lähistöllä on Buddhist Complex nimellä kulkevat kukkulat täynnä stupia, patsaita ja vanhoja luostarin jäänteitä ja josta olisi enää 13 tuntia Kolkataan. Minulle oli jäänyt vahva tunne siitä ja sen varassa lähden taas jonottamaan lippuluukulle. Ei aikaakaan kun kädessäni on liput muutaman tunnin päästä Visakhapatnamiin lähtevään junaan ja sieltä mainion vuorokauden odottelun jälkeen lähtevään SUORAAN junaan kohti New Jalpaiguria (lähin asema Darjeelingia). Kumpikin matka sleeperclassissa (parhautta) ja tämä kaikki hintaan noin 700rs per naama. Mahdoton kääntyi mahdolliseksi, odottelu nopeudeksi ja kallis halvaksi! Tätä asemalaiturilla kirjoitellessa ja ihailijajoukkoja ympärille keräillessä lähtöön on aikaa enää parisen tuntia, mahtia! Täältä tullaan raikas vuoristoilmasto, himalayan lumiset huiput ja buddhalainen kulttuuri! Ei jää yhtään ikävä kuumuutta ja hindukaaosta.

Palataanpas vielä hetkeksi takaisin Hampiin. Kun kaikki olivat olleet saaneet osansa ihanasta Hampi-taudista (jonka kuulema lähes jokainen Hampissa vieraileva saa) ja Matiaksen räjähtänyt pikkuvarvaskin jo uskaltautui ääreismukavaan kiipeilytossuun, oli vihdoin aika vuokrata crashpadi ja tytöille tossut ja painella ihanan epäselkeä topo (”kiipeilyreittikartta”) kädessä kohti kiviä. Kahdessa päivässä totesimme seuraavaa; aurinko on armoton, Hampin kivet aloittelijan silmissä suurimmaksi osin turhauttavan vaikeita ja kivenlaatu sekä sormia että kengänpohjaa pirullisesti syöviä. Kävinkin toisen kiipeilypäivän aamuna kysymässä aiemmin sormiteippiä mainostaneelta herrasmieheltä kyseistä teippiä; ”Do you have fingertape?” ”Yes I have!”, mitään ei tapahdu, ”So can I have it?” ”No sir, I dont have it now, later I give you!” ”Whaat?”. Kaikki saivat kaikesta huolimatta mukavia kiipeilykokemuksia. Yksi hankaluus oli myös se, että jos kiipesit vähänkään korkeamman kiven päälle, todennäköisesti paras ja ainoa mahdollinen laskeutumisreitti oli sama josta menit ylös. Tämä meinasi aiheuttaa pientä päänvaivaa kun lähdet tulemaan alas jostain viidestä metristä ja alla on vain yksi pieni parhaat päivänsä nähnyt pädi. Täällä kiviin pulttaus on laissa kielletty, mutta siitä huolimatta Hampin alueeltakin olisi löytynyt myös köysireittejä ja köysiä, valjaita sekä erilaisia varmistuskilkkeitäkin (en tunne noiden termistöä lainkaan?) oli vuokralla. Totaalisen kokemattomana päätin jättää ne kuitenkin välistä :D. Boulderointi mielessä en Hampiin ehkä hetkeen lähtisi, korkeintaan sitten kun seiskat ja kasit (greidit) alkaa olla hallussa. Vaikka sisäreiteillä jotkut reilu kuutoset menee helposti, niin täällä kuutonen tuntui lähinnä mahdottomuudelta.

Toisen ja viimeisen kipuamispäivän päätteeksi vuokrasimme vielä fillarit ja polkasimme Hanumanin temppelin juurelle, josta vielä 500 askelman kipuaminen ja joka puolelle ympärille avautui melko mahtavat auringolaskumaisemat. Hanuman on voimallinen apinajumala ja temppelillä asustelikin lauma yllättävän ystävällisiä apinoita. (Minulla on kyllä paha aavistus, että paikallista apinkantaa on harvennettu ihmisen toimesta, sen verran vähän niitä edes siellä temppelillä oleskeli.) Taskukokoiset kaljut apinavauvat olivat vähintäänkin söpöä katsottavaa ja muutenkin apinoiden touhua on aina mukava ja hauska seurata. Sain muutamia hyviä apina- ja maisemakuvia mutta jälkeenpäin huomasin kuvanneeni pelkkää pienintä jpeg-laatua, enkä lainkaan isompaa raakakuvaa jota normaalisti samalla aina tallennan. Tarkkaavaisuutta!

Nyt napataan vielä (toivottavasti) halpa riksa keskustaan, syödään thalit ja pistetään tämä teksti nettiin, ja sitten takaisin tänne asemalle ja junan kyytiin!
\Matias